Liiketoiminnan kiertotaloudellistaminen voi edellyttää teknologian kehittämistä, uusia investointeja tai tuote- ja palvelukehitystä. Monet tahot julkisesta rahoituksesta yksityisiin toimijoihin tarjoavat kiertotalouteen erikoistunutta rahoitusta. Tässä tilaisuudessa annamme puheenvuoron rahoitusasiantuntijoille. Saamme kuulla, millaisia rahoitusmahdollisuuksia kiertotalouteen on kytkettynä sekä millaisia rahoitusinstrumentteja ja -tuotteita eri toimijat tarjoavat. Lisäksi osallistujilla on mahdollisuus varata lyhyitä keskusteluhetkiä läsnä olevien rahoitusasiantuntijoiden kanssa. Tilaisuudessa on runsas välipala- ja kahvitarjoilu.
Johanna Reinikainen, aluepäällikkö / Finnvera Oyj
Johannan puheenvuorossa käydään läpi Finnveran rahoitusinstrumentit yrityksen eri elinkaaren vaiheissa.
Heikki Avikainen, asiakkuusjohtaja / Osuuspankki Pohjois-Savo
Heikin puheenvuorossa käsitellään OP Ryhmän tarjoamaa vihreä lainaa kiertotalouden liiketoimintoihin sekä esitellään rahoituksen käyttökohteet ja niihin liittyvät kriteerit.
Jari Vitikainen, yrityspalvelupäällikkö / Pohjois-Savon ELY
Jari kertoo puheenvuorossaan ELY-keskuksen ja Business Finlandin rahoitusmahdollisuuksista yrityksille.
Tervetuloa mukaan kiertotalouden mukaisen liiketoiminnan kehittämisen tilaisuuksiin! Tämä kahdeksanosainen tilaisuuksien sarja on suunniteltu yrityksille ja organisaatioille, joissa halutaan syventää ymmärrystä kiertotaloudesta ja sen liiketoimintamahdollisuuksista.
Tilaisuuksissa tutustutaan yhteen kiertotalouden liiketoiminnan teemaan kerrallaan, kuullaan esimerkkejä kiertotaloutta toteuttavilta yrityksiltä ja työskennellään ohjatusti vertaisryhmässä tuupaten omaa tai organisaation liiketoimintaa kohti kiertotaloutta.
Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia Pohjois-Savossa toimivien yritysten ja organisaatioiden edustajille. Osallistumalla kahdeksan tilaisuuden kokonaisuuteen yritys kerryttää osaamista ja työkaluja kiertotalouden liiketoiminnan kehittämiseen. Tilaisuuksiin voi osallistua myös yksittäisinä kertoina. Suurimman hyödyn organisaatio saa, jos tilaisuuksiin osallistuminen mahdollistuu useammalle henkilölle ja mukana on johtoryhmän jäsen tai liiketoiminnan kehittäjä.
Kaikki Bisnestä kiertotaloudesta -tilaisuudet järjestetään Kuopion Klubilla, osoitteessa Kuninkaankatu 10, 70100 Kuopio.
Osallistuminen on maksutonta!
Tilaisuudet järjestää EU:n osarahoittama Kiertotaloudella uutta kasvua Pohjois-Savoon (KiertoKasvu) -hanke, jonka toteuttajina ovat Savonia-ammattikorkeakoulu, Navitas Yrityspalvelut ja Ylä-Savon ammattiopisto.
Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä.
Kysyttävää? Ota yhteyttä!
Mari Haikonen, mari.haikonen@savonia.fi, p. 044 785 5645